Käyntiseuranta tunnistaa uskolliset asiakkaat
Käyntiseurannalla voit tunnistaa uskolliset asiakkaat ja kehittää heidän ostokäyttäytymistään. Asiakas voi rekisteröidä vierailun kerran vuorokaudessa. Seurannan avulla saat tietoa asiakkaiden vierailuista ja voit palkita heitä uskollisuudesta. Näin voit kasvattaa liikevaihtoa ja erottua kilpailijoista.
Käyntiseuranta alkoholilain rajoitteiden vuoksi
Alkoholilain mukaan etuja ei voi antaa alkoholin ostajille. Tämän vuoksi kanta-asiakasohjelmana ravintoloissa käytetään käyntiseurantaa. Käyntiseuranta mahdollistaa asiakkaiden tunnistamisen ja palkitsemisen käyntien perusteella, ja sitä voi käyttää myös muihin kuin alkoholituotteisiin liittyvissä kanta-asiakasohjelmissa.
Uskollisuus palkitaan käyntimäärän perusteella kupongilla
Kanta-asiakasohjelmassa käyntimäärä palkitsee asiakkaan etukupongilla, joka myönnetään asiakkaalle tietyn määritellyn käyntimäärän saavutettuaan. Esimerkiksi yökerho voi myöntää VIP-pääsyn jonon ohi kuudennen vierailun jälkeen. Tämä kannustaa asiakkaita palaamaan useammin ja lisää heidän sitoutumistaan yritykseen. Etukupongin tuotteella voidaan asiakkaita ohjata käyttämään tiettyjä tuotteita lisämyynnin saamiseksi.
Käyntejä seuraava kanta-asiakasohjelma hetkessä käyttöön
Intellipocketin järjestelmä on heti valmis käyntejä mittaavan kanta-asiakasohjelman käynnistämiseksi. Intellipocketilta saat välineet kanta-asiakkaiden hankintaan yritykselle brändin mukaisen sovelluksen tai Google ja Apple Wallet kortin sekä palvelun käyntien rekisteröintiin, asiakasrekisteriin, markkinointiin ja datan analysointiin. Käyntien rekisteröinti voidaan jopa integroida kassajärjestelmään.
Näin Intellipocketin käyntilaskuri toimii
Markkinoit omalla brändilläsi kanta-asiakasohjelmaa kaikissa asiakkaan eri kohtaamispisteissä. Ohjaat heidät liittymislomakkeelle.
Asiakas liittyy kanta-asiakkaaksi tilaamalla sovelluksen. Hänestä syntyy rekisteriin asiakkuus yhteystiedoilla.
Asiakas vierailee toimipisteessä ja rekisteröi käyntinsä itsepalveluna tabletissa toimivalla itsepalvelukioskilla tai kassalla oston yhteydessä.
Asiakkaiden huijausyritykset on estetty rajoittamalla rekisteröintimäärä yhteen vuorokaudessa.
Käyntimäärä triggeröi asiakkaan sovellukseen laatimasi ohjelman mukaan etukupongin tai -kuponkeja.
Aktivoit asiakkaita rekisteriin tallennettujen vierailumäärien ja kuponkien käyttödatan pohjalta.
Kysymyksiä ja vastauksia käyntiseurannasta
Kenen mobiilisovellus käyntilaskurissa on?
Ohjelmaan liittyvä puhelinsovellus on yrityksellesi brändätty. Sinä päätät sovelluksen nimen. Sovellus erottuu muista puhelimessa olevista sovelluksista brändilläsi ja käynnistysikonilla.
Kuka omistaa kanta-asiakasrekisterin?
Sinä, ja vain sinä. Rekisterissä olevat tiedot ovat vain yrityksesi käytettävissä. Intellipocket toimittaa järjestelmää rekisterin käsittelyä varten. Tiedot eivät leviä toisten, kuten kilpailijasi tai sosiaalisen median omaisuudeksi. Päätät, miten hyödynnät rekisteriä vallitsevan lainsäädännön puitteissa ja kerrot sen asiakkaalle rekisteriselosteessa.
Mitä tietoja asiakkaasta kerätään?
Puhelinnumero, nimi ja sähköpostiosoite, siis vain välttämättömät tiedot sovelluksen toimittamiseksi ja käyttämiseksi. Mitä vähemmän tietoa kysytään asiakkaalta, sitä vähemmän esteitä liittymiseen on. Sovellusta voidaan räätälöidä keräämään lisätietoa, kuten esimerkiksi suosikki toimipisteiden joukosta. Muista, että pelkän puhelinnumeron perusteella voit rikastaa tietoa eri rekisteri palveluiden avulla. Käyntien rekisteröinnistä ja sovelluksen käytöstä kertyy käyttödataa.
Voinko lähettää aktivoivia viestejä rekisterissä oleville asiakkaille?
Kyllä. Järjestelmästämme voit lähettää mobiiliviestejä, joista tekstiviesti on tehokkain. Saat myös siirrettyä rekisterin sähköposteja lähettävään järjestelmään, kuten MailChimp.
Saako alkoholista antaa etuja?
Alkoholin ostamisesta ei Suomen lainsäädännön mukaan saa palkita. Sen vuoksi seurataan asiakkaiden käyntien määrää, jossa asiakas rekisteröi vierailuja toimipisteissä. Käyntimäärien perusteella hänet palkitaan etukupongeilla. Ohjelma sopii anniskeluravintoloille, kuten pubit tai yökerhot. Samaa järjestelmää voivat hyödyntää muun muassa hotellit yöpymisen yhteydessä lisämyynnin aikaansaamiseksi.
Voiko hotelliyöpymisissä hyödyntää laskuria?
Kyllä voi, ja hyvin voikin. Yöpyjä rekisteröi itsensä vieraaksi vastaanoton yhteydessä. Yöpymisen rekisteröinti myöntää hänelle vuorokauden voimassa olevat kupongit, joista hän saa kertakäyttöisiä etuja hotellin lisäpalveluista. Kupongeilla pidetään asiakas hotellin palveluissa sen sijaan, että hän lähtisi hankkimaan niitä ulkopuolelta.
Toimiiko käyntilaskuri, jos myyntipisteet ovat jälleenmyyjiä?
Intellipocketilla on järjestelmä, jolla voit ylläpitää kattavaa jälleenmyyjien verkostoa. Silloin puhumme brändin kanta-asiakkuudesta. Järjestelmä mahdollistaa jälleenmyyjien seurannan ja digitalisoi kalliin, analogisen prosessin hyvittää jälleenmyyjän asiakkaille myöntämät edut.
Voiko käyntilaskurin integroida kassaan?
Kyllä. Tarvitaan integraatio kassajärjestelmän ja Intellipocketin välille. Integraation avulla käynti rekisteröidään asiakkaan oston yhteydessä. Ostolla ja rekisteröinnillä ei ole yhteyttä. Kassaa käytetään ainaoastaan asiakasnumeron tunnistamiseen ja välittämiseen. Kassa on henkilökunnallesi tuttu työväline ja on jo valmiiina toimipisteissä ilman ylimääräistä investointia.
Miten asiakas saa sovelluksen?
Asiakas tilaa sovelluksen nettiselaimessa toimivalla liittymislomakkeella. Tilaus synnyttää asiakkuuden rekisteriisi. Tilaus johtaa välittömään sovelluksen asennukseen, ollen heti käyttövalmis asiakkaan tiedoilla. Käyttäjätunnusten luonti tai sisäänkirjautuminen sovellukseen ovat tarpeettomat, kiitos patentoidun teknologiamme.
Miten asiakkaan käynti rekisteröidään?
Jokaisella kanta-asiakkaalla on henkilökohtainen asiakasnumero. Asiakasnumero luetaan sovelluksesta tabletilla toimivaan laskuriin, joka rekisteröi käynnin. Voit rakentaa laskurista itsepalveluna toimivan kioskin tai antaa henkilökunnan rekisteröidä käynnit. Myös integraatio kassajärjestelmään laskuria varten on mahdollista.
Voiko asiakas huijata rekisteröimällä ylimääräisiä käyntejä?
Ei voi. Järjestelmä hyväksyy asiakkaalle vain yhden rekisteröinnin vuorokaudessa. Asiakasnumeron vilauttelu mielin määrin ei johda ansaitsemattomiin käyntimääriin. Vuorokausi vaihtuu aamuyöstä, joten järjestelmä sopii myös yökerhoille.
Mitä tapahtuu, kun käynteihin perustuva leimakortti täyttyy?
Asiakas saa heti palkinnoksi etukupongin. Kupongin sisältöä hallinnoit sovelluksen hallintatyökalulla. Palkitsemisen jälkeen asiakas voi jatkaa käyntien rekisteröintiä ja lunastaa palkinnon myöhemmin. Uskollinen asiakas kerää leimakortin monta kertaa täyteen. Digitaalisella leimakortilla sinä tunnistat hänet.
Voiko käyntilaskuriin liittää muita etuja, vaikka kampanjakuponkeja?
Sovelluksessa on käyntilaskurin lisäksi monia erilaisia sivupohjia eri sisältöjä varten. Julkaiset kampanjakupongit, muut edut, tuotelistat, uutiset, asiakaskyselyt, arvonnat ja suosittelu valmiiden sivupohjien avulla.
Toimiiko sovellus markkinointikanavana?
Kyllä. Käyntilaskuri sovellukseen voit luoda kaikenlaista sisältöä asiakkaiden aktivoimiseksi. Voit myös hyödyntää rekisterissä olevaa dataa ja yhteystietoja markkinoinnissa. Rekisteri työkalulla voit tehdä tekstiviesti kampanjoita.
Voinko saada pelkän käyntilaskurin ilman markkinointikanavaa?
Se on mahdollista. Sinun ei ole pakko ylläpitää sovelluksesa muuta sisältöä käyntilaskurin lisäksi. Sovellus voidaan myös korvata Google Pay ja Apple Wallet lompakoissa toimivalla mobiilikortilla. Silloin saat käyttöösi yksinkertaisen mobiilikortin ilman viestinnällisiä ominaisuuksia.